Kesä on aina sellaista aikaa että päivitykset jää vähiin. Ihan laakereillaan ei kuitenkaan olla oltu. Heinäkuussa kävoimme rallytokoilemassa Kouvolassa. Ellu ohjasi Elaa ensimmäistä kertaa. Avo-luokan liikkeet taipuivat tuloksen edestä. Silkki oli voi-luokassa Ellun kanssa ja sai ensimmäisen tuloksensa siinä luokassa. Pisteet eivät olleet huiput yhden liikkeen epäonnistuttua, mutta hienon näköistä oli tämän parivaljakon toiminta ja sen huomasi tuomarikin palkiten heidät tuomarin palkinnolla. Jones-noutaja kilpaili Kaisan kanssa Mes-luokassa saaden RTK4 ja kolmas sija.

Ellu6.jpg

Ellu ja Silkki pokkaamassa tuomarin palkintoa.

Kuopion näyttelyssä pyörähdettiin viikonloppuna. Silki uusi kahden vuoden takaisen ja oli molempina päivinä ROP. Lauantai oli Nord-näyttely joten Silkki sai Nord-sertin. Sunnuntaina Silkki sai ensimmäisen Cacibinsa (yksi varacacib tosin olisi ollut muutettavissa cacibiksi).

Ellu4.jpg

Lauantain VSP Mindhunter Master Of Puppets ja ROP Mystic Sleeping Sun.

Sunnuntaina Ellu osallistui sm-osakilpailuun voittaen nuorempien sarjan. Lopulta sm-osakilpailun voitto meni vanhempien sarjan voittajalle, joten Ellu oli Ruusun kanssa BIS 2-juniorhandler.

Ellu2.jpg

Sm-osakilpailun nuorempien sarjan voitto.

Ellu1.jpg

Tässä koko viikonlopun saalis.

ellu5.jpg

Ela sai humputella kotona vattujen syönnissä :)

Nyt valmistaudumme 11.8. Tampereella oleviin nuorten tokon ja rallyton sm-kilpailuihin. Ellu kilpailee yhteensä 6 starttia neljällä koiralla. Mukaan lähtee Ruusu (toko avo ja RT MES), Jones (toko alo ja RT MES), Silkki (RT VOI) ja Ela (RT AVO). Molemmissa lajeissa siis kilpaillaan.

Silkin silmillä kaikki hyvin :)