Pitkä aika taas lipsahti kun en oikein tiennyt mitä voisin kirjoittaa. Nyt voimme jo huokaista helpotuksesta ...

Eli, 23.10. sunnuntai-iltana huomasimme, että Silkin toinen silmä alkoi pullistua päästä. Soitto heti päivystävälle eläinlääkärille ja ei kun matkaan. Eläinlääkäri ei huomannut koirassa mitään erikoista. Ei ainakaan glaucoomaa, mikä tietenkin oli hyvä uutinen. Näytin Silkin kuvaa kännykästä ja pyysin häntä vertaamaan Silkin normaalitilassa olevia silmiä nykyhetkeen. Hän ei edelleenkään uskonut koirassa olevan vikaa ja kysyi jopa minulta että olenko pettynyt kun koira onkin terve? Maanantaiaamuna soitin silmäeläinlääkärille ja kiikutin Silkin sinne. Silkin silmäthän oli tutkittu virallisesti pari viikkoa aikaisemmin. Hän sentään oli kanssani samaa mieltä siitä ettei kaikki ole ok. Tutkittuaan silmät läpikotaisin hän epäili että lihasperäistä ongelmaa, toinen silmä harittaa ulospäin. Lääkitystä hän ei tarjonnut, vaan antoi kortisonipiikin ja pyysi seuraamaan tilannetta. Perjantaina laitoin alla olevan kuvan ko eläinlääkärille ja samoin Oulussa Baer testin tehneelle eläinlääkärille joka myöskin on silmätarkastuseläinlääkäri. Halusin kuulla onko Baer testillä mahdollisesti jotain osuutta tähän. 

14642521_10154782744529653_9162102131450

Ela vertailun vuoksi vasemmalla ja Silkki oikealla. Kuva otettu perjantaina. Sunnuntaina oli vain toisessa silmässä oireita.

Oma eläinlääkärini soitti minulle rauhoittavan puhelun, ei kannata tulla käymään. Oulusta tuli sitten myöhään iltapäivällä seuraava viesti:

"Kuvan perusteella epäilen Silkillä ekstraokulaarimyosiittia eli silmänliikuttajalihasten autoimmuuniperäistä tulehdusta, jonka hoitona on kortisoni (tai muu immunosupressiivinen lääkitys suun kautta). 

En usko, että BAER-testillä on mitään yhteyttä tilanteeseen. BAERissa käytettävät neulat asetetaan ihon alle, ei lihakseen, eivät ole lähellä silmää eivätkä "lähetä" mitään, ainostaan mittaavat. Kahlasin tässä viikon aikana myös kirjallisuutta melko laajalti, enkä löytänyt viitteitä tai yhtään kuvailtua tapausta vastaavasta. Todennäköisimmin siis oireiden alkaminen BAER-testin jälkeen on sattumaa.

Kannattanee olla yhteydessä hoitavaan eläinlääkäriin lääkityksen aloittamiseksi (jos siis lääkitystä ei vielä ole), kun hän on Silkin tämän tiimoilta tutkinut. Ennuste näissä on hyvä, jos eivät pääse kroonistumaan. Pikaista toipumista!"

Tietenkin kello oli jo sen verran paljon, että jouduin sotkemaan neljännen eläinlääkärin tähän soppaan saadakseni kuurin. Olihan taas viikonloppu. Selvitettyäni tilanteen sain Silkille kortisonikuurin. Kuuri on todella pitkä ja aluiksi se oli aika isolla annoksella. Aloitimme kolmella tabletilla ja nyt on menossa kuukauden 1 tabletin jakso. Vuodenvaihteessa päästään jo lopettelemaan  kuuria.

Nyt tilanne on ollut jo jonkin aikaa huojentava. Silkin silmät ovat normaalit! Messarin näyttely piti perua, mutta Ruusu lähtee vuorostaan reissuun ja tuuraa Silkkiä siellä. Kaikki siis hyvin taas!