Ela ja Silkki käytettiin Baertestissä. Tuloksena oli, että Ela kuulee normaalisti molemmilla korvillaan mutta Silkki vain vasemmalla korvallaan.Kerronpa tässä vähän Baertestistä. Baertesti on siis kuulotesti, joka kuuluu monien pääväriltään valkoisten rotujen kuten dalmatialaisten ja bullterrierien vakioterveystarkastuksiin.Valkoinen väri tuo mukanaan osalle koirista kuuroutta ja tätä pyritään jalostusvalinnoilla estämään. Baertesti on ainut puolueeton mittari koiran kuulon arvioimiseen. Baertestejä tehdään Suomessa vain kahdella eläinlääkäriasemalla. Helsingissä Aistissa ja Oulussa Kansankadun Evidensiassa. Testi oli Oulussa hinnaltaan noin 170e / koira. Helsingin hinnastosta löytyy hinnat: yli 3kk vanha 160e, alle 3 kk 90e ja jos vie useamman pennun niin niiltä 59e/pentu. Testin voi tehdä jo 6 viikkoiselle pennulle esim terveystarkastuksen yhteydessä. Tuolloin hintakin jää kohtuulliseksi ja tiedon saa jo ennen kuin pentu siirtyy uuteen kotiin.

elapiuhat.jpg

Testi tapahtuu rauhoituksessa, koska koiraan laitetaan akupunktioneulan tyyppisiä anturoita korvien lähelle ja hännäntyveen. Korviin laitetaan "kuulokkeet", joiden kautta ääntä johdetaan koiralle tietokoneen kautta.

silkkipiuhat.jpg

Kone antaa koiralle  2000 nakutusta ja tämän perusteella ruudulle muotoutuu käyrä josta voidaan päätellä koiran kuulon tasoja.

elaanalyysi.jpg

Vasemmalla ylemmässä käyrässä näkyy vasemman korvan kuulo. Vasemmalla alempi käyrä osoittaa sen miten koira kuulee oikean korvan kautta vasemmalla korvallaan. Oikeanpuoleinen punaisena näkyvä käyrä on aiemmin otettu oikean korvan tulos. Kun käyrästöön muodostuu vähintään viisi selkeää käyrää, niin voidaan todeta koiran kuulevan hyvin. Yllä oleva käyrä on Elan.

silkkianalyysi.jpg

Yllä oleva käyrä on Silkin. Tässä voidaan todeta että vasemmassa korvassa on hyvä ellei erinomainen kuulo. Vasemmalla oleva yläkäyrästö ei meinaa mahtua asteikkoon. Vasen alakäyrä näyttää että oikean korvan kautta tulevan äänen Silkki kuulee myös hyvin vasemmassa korvassaan. Punaisena näkyvä oikean korvan käyrä on suora. Silkki ei kuule oikealla korvallaan yhtään mitään.

Kun etsimme Ruusulle sulhasta, osasin urosten omistajilta kysellä mahdollisista kuuroista lähisukulaisista. Kiitos teille vastuullisille ihmisille että kerroitte rehellisesti mikäli tiedossanne oli urostenne kuuroja tai puolikuuroja jälkeläisiä! Tällä varmasti vältettiin täysin kuuron pennun syntyminen. Arvostan kovasti. Itse tiesin että Ruusulla on kuuro puolisisko. Osasin siis pelätä että Ruusu kantaa kuurouden geeniä. Pentueen isäksi valikoitui Poju ja totesin vieraillessani Pojun taustoilta löytyvien jenkkikoirien sivuilla, että Baertesti kuuluu heillä (ainakin kyseisellä lkasvattajalla) aivan rutiinitesteihin! En tiedä kuinka kuurous periytyy, mutta voi olla että geenin ei tarvitse tulla kuin toiselta vanhemmista. Tähän kuin löytyisi myös dna-testi niin olisi tosi hyvä.

Kun Silkki oli alle luovutusikänen kiinnitimme huomiota sen puutteelliseen suunnanmäärityskykyyn. Isolla pihallamme Kiteellä pentuja huudeltiin välillä kaukaakin. Tuolloin poiketen muista pennuista Silkki saattoi hetken juosta väärään suuntaan. Silloin päätin, että Silkin kuulo testataan vielä jossain vaiheessa. Kun aikaa kului ja Silkki vanheni, emme sitten huomanneet mitään poikkeavaa käytöstä. Ajattelimme että ei siinä taida mitään vikaa ollakaan. Lähempänä testiä Silkille tuli taas pari väärään suuntaan lähtöä lyhyellä aikaa. Kuulotestin tulos ei siis ollut yllätys.

Puolikuurous ei vaikuta Silkin elämään mitenkään. Olemme onnellisia että Silkki kuulee edes toisella korvallaan ja kaikki harrastaminen sen kanssa on mahdollista! Jalostuskäytön puolikuurous estää, mutta ei meidän maailma siihen kaadu :) Silkin päätehtävä on toimia Ellun harrastuskoirana ja jos Silkki oli meille jo ennen testiä tärkeä perheenjäsen, niin nyt se on sitä vieläpä enemmän.

En voi olla pohtimatta Oulun reissun jälkeen tätä parsonien kuurousasiaa. Suomessa tehdään testejä vain kahdella eläinlääkäriasemalla. Kysyin testin tehneeltä eläinlääkäriltä kuinka paljon parsoneita käytetään testissä. Olin tyrmistynyt kun kuulin, että  hän muistaa yhden valkoisen pienen terrierin käyneen joskus testissä. Hän ei ollut varma oliko kyseessä parson, mutta se koira oli puolikuuro. En pohdinnoistani huolimatta syyllistä yhtäkään kasvattajaa tai jalostuskoiranomistajaa tässä maassa. Teetinhän itsekin pentueen testaamattomilla koirilla vain uskoen, että ne kuulevat normaalisti (uskon edelleen). Uskon, että Silkin puolikuurous olisi jäänyt monelta koiranomistajalta huomaamatta. Koiran, joka kulkee lähes aina hihnassa, kuulo-ongelmat eivät tule esille. Myös isossa laumassa, kuten meillä, asia voi jäädä huomaamatta. Kuinka monen koiran kohdalla puolikuurous on mennyt "kovakorvaisuuden" piikkiin? Kuuluttaisinkin nyt tiedotuksen perään. Mielestäni rodun kuulo-ongelmat täytyisi ottaa näkyvämmin esille kuten niin monissa muissa valkoisissa roduissa!